Kirje isälle!

Isä on tuki ja turva, kannustaja ja puolustaja.

Minulle viisikymppiselle neljän lapsen isälle suhde omaan isään on hyvin erilainen kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten jolloin HEIROL sai alkunsa. Nykyään sanoisin isää enemmänkin ystäväksi, jonka mielipiteitä pidän suuressa arvossa. Ystävä, jonka kanssa jaan samat mielenkiinnon kohteet (kuten autot) ja jonka kanssa keskustelen päivän polttavista aiheista tai nauran huvittaville vitseille!

Isää on kiittäminen siitä missä nyt olen. Olin vasta nuori, armeijan jälkeen vähän myyntiedustajan hommia kokeillut opiskelija, kun isäni päätti lähteä yrittäjäksi. Hän pyysi minua mukaan, vaikka en ollut vielä valmistunut. Eikä minulla liioin mitään kokemustakaan ollut, toisin kuin isälläni. Olin ollut kesähommissa hotellin vastaanottoapulaisena sekä opiskeluaikana tein pizzakokin ja tarjoilijan töitä. Olin vielä 23-vuotiaana täysin siinä uskossa, että minua odottaa loistava rokkarin ura. Olin kuitenkin utelias ja energinen, sekä myös hieman pääoman tarpeessa sillä rokkarin uraa varten piti olla pieni pesämuna valmiina.
Kävi kuitenkin niin, että rokkaaminen jäi harrastuksesi ja työ keittiötarvikkeiden parissa vei mennessään.

Kiitos isän yrittäjyyden, innostuksen sekä kannustuksen voin tulevaisuudessa jättää yhteisesti aloitetun 1991 perustetun perheyrityksen tulevalle polvelle.

Kiitos isälle hyvästä isyydestä ja siitä, että olet maailman paras Ukki lapsilleni!

Ja onnea myös muille iseille!

Rolf

Psst! Lue lisää HEIROLin tarinasta täältä >>


Jaa:
Facebook Twitter WhatsApp