Keittiön must haves!

On aivan ihastuttavaa huomata miten kotona kokkailun määrä ja laatu ovat muuttuneet viime vuosien aikana. Somekanavat ja blogit täyttyvät mitä ihanimmista kotikeittiöissä syntyneistä luomuksista. On ymmärretty miten helppoa, terapeuttista ja hyvää kotikokkailu on! Myös ruoan raaka-aineiden laatuun on panostettu: ostetaan luomua sekä lähellä tuotettua. 

Ruoan valmistamiseen tarvitaan kuitenkin hyvien raaka-aineiden lisäksi myös oikeanlaisia keittiövälineitä. Muutamilla keittiön perusvälineillä pääsee pitkälle. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää kiinnittää huomiota työvälineiden laatuun. Ostamalla hyvänlaatuista takaa, että keittiövälineet ovat pitkäikäiset ja luotettavat sekä samalla se on myös ekologisesti hyväksyttävä ratkaisu.

Näillä keittiövälineillä onnistuu varmasti: 

Paistinpannu: Keittiön yksi tärkeimmistä ja useimmiten myös kallein työväline on paistinpannu. Sen ostaminen vaatii siksi hieman tarkempaa tutkimusta ja perehtymistä. Pannun valinta tulisi perustua ensisijaisesti käyttötarkoitukseen, mutta myös käyttäjän mieltymyksellä on suuri merkitys. Keittiössä on hyvä olla ainakin kaksi eri käyttötarkoitukseen soveltuvaa pannua: yksi korkeita lämpötiloja kestävä pannu paistamiseen ja ruskistamiseen, ja toinen, pinnoitettu pannu yleiskäyttöä varten. Lue lisää paistinpannun valinnasta täältä.

Kattila ja kasari: Hyvä teräskattila toimii moneen keittämiseen: perunat, kanamunat, kasvikset, pastat, riisit ja keitot. Tämän lisäksi pieni pinnoitettu kahvallinen kasari on sopiva puurojen ja kastikkeiden valmistukseen. Perhekoko ja ruokittavien määrä ratkaisee valittavan kattilan koon. 

Muut paistoastiat: Kypsennys on olennainen työvaihe ruokaa valmistettaessa, joten ei kannata antaa onnistuneen kypsennyksen jäädä kiinni sopivista välineistä.  Erikokoiset ja eri materiaaleista valmistetut padat, vuoat ja pellit ovat monikäyttöisiä, käytetään niitä sitten liedellä tai uunissa. 

Keittiöveitset: Oikeanlainen veitsi tuo turvallisuutta ruoanlaittoon sekä antaa myös omanlaista itsevarmuutta kokkailuun. Laadukkaan veitsen tunnuspiirteitä ovat valmistusmateriaali, muotoilu, kestävyys ja hinta. Korkea hinta kertoo veitsen monivaiheisesta valmistuksesta sekä hyvistä materiaaleista. Laadukas veitsi valmistetaan käsityönä. Laatuveitsen saa myös aina teroitettua uutta vastaavaksi. Kotikeittiöstä olisi hyvä löytyä 3–5 erilaista veistä. Veitsen kaverina tulee olla veitsenteroitin. On tärkeää myös säilyttää veitsiä oikein, vartan vasten suunnitelluissa tukeissa tai telineissä. Lue lisää veitsien valinnasta täältä.

Leikkuulaudat: Puinen leikkuulauta on tukeva, hygieeninen ja veitsiystävällinen. Kaunis puinen leikkuulauta toimii myös keittiön sisustuselementtinä. Mutta yhdellä leikkuulaudalla ei pärjää, sillä sipulia ja kanaa ei ole hyvä leikata samalla laudalla kuin muita raaka-aineita.

Työvälineet: Jokaisesta keittiöstä tulisi löytyä myös hyvä valikoima kestäviä ja hygieenisiä keittiön pienvälineitä. Näitä kokkailuja helpottavia työvälineitä tarvitaan jokaisessa ruoanlaittohetkessä: kuorimaveitsi, paistinlasta, keittokauha, kokkipihdit, vispilä, nuolija, mittalusikat tai -kupit, paistomittari, raastin, sitruspuserrin ja suti

Muut keittiövälineet: 

  • Kulhot: olennainen osa kokkailua on esivalmistelu, sekoitus ja vatkaaminen. Näitä työvaiheita varten keittiössä tulisi olla erikokoisia kulhoja. Materiaalina kannattaa suosia terästä, pelkästään jo pitkäikäisyyden takia, mutta myös siksi että teräksen saa puhtaaksi eikä pinta jää rasvaiseksi, joka on haitta esimerkiksi kananmunia vaahdottaessa. 
  • Mandoliini: tämän apurin avulla viipaloi vihannekset, juurekset ja hedelmät, valmistaa vaivattomasti vihannestikut ja ranskanperunat. 
  • Vaaka ja ajastin: tietyt kokkailut ja reseptit vaativat grammantarkkuutta sekä myös tarkkaa paistoaikaa, joten silloin täytyy olla käytössä luotettavat kumppanit mittaamiseen.
  • Maustemyllyt: ruoka ilman mausteita on kuin kevät ilman aurinkoa. Perusmausteiden, suolan ja pippurin, avulla pääsee jo pitkälle. Mutta vastarouhittu pippuri on eri asia kuin valmiiksi jauhettu pippuri. Mausteita varten kannattaa olla omat myllynsä: suolamyllyssä on keraaminen koneista, kun taas pippurimyllyssä teräksinen. 
  • Lävikkö tai siivilä: huuhteluun, pesuun, valuttamiseen ja erotteluun. Ja sisustuselementiksi. 

Tekstiilit: Keittiötekstiilit ovat tärkeä osa ruoanlaittoa. Keittiöpyyhkeitä tarvitsee monessa työvaiheessa, patalaput ja –kintaat auttavat kuumien astioiden käsittelyssä, essu suojaa roiskeilta ja kuumuudelta. Kauniiden tekstiilien avulla saa luotua keittiöön pehmeyttä ja kauneutta.

Eri pidä myöskään unohtaa erilaisten astioiden merkitystä. Oli kattaus sitten yksinkertainen tai runsaampi, astioilla ja katteilla on suuri tärkeys.  Arkenakin voi kattaa kauniisti!

Tutustu somevaikuttaja, hyvinvointiohjaaja KRISELDAN kotikeittiön ”must have” – valintoihin. 


Jaa:
Facebook Twitter WhatsApp